Lomarenkaan hankintajohtaja Marko Säkkisestä Koillismaan Osuuskaupan hallintoneuvoston puheenjohtaja myös ensi kaudelle

Koillismaan Osuuskaupan hallintoneuvoston jäsenistö on julkistettu, ja puheenjohtajaksi on valittu tulevalle kaudelle Lomarenkaan hankintajohtaja Marko Säkkinen.

00sakkinen.jpg 

Marko Säkkinen / Lomarengas

Koillismaan Osuuskauppa on nimennyt Lomarenkaan hankintajohtajan Marko Säkkisen hallintoneuvostonsa puheenjohtajaksi kaudelle 2019. Säkkinen on toiminut samassa roolissa Koillismaan Osuuskaupan hallintoneuvostossa jo kahden edellisen kauden ajan. Kolmas puheenjohtajuuskausi alkaa 1.1.2019. Päätös nimityksestä on tehty järjestäytymiskokouksessa 27.11.2018.

Säkkinen on työskennellyt aiemmin Koillismaan Osuuskaupalle melkein 10 vuoden ajan myyntitehtävissä. Roolissaan hallintoneuvoston puheenjohtajana Säkkinen toimii hallinnollisena esimiehenä nykyiselle toimitusjohtajalle. Hallintoneuvoston tehtävänä on valvoa, että hallitus tekee oikeita päätöksiä ja vie toimintaa oikeaan suuntaan. Säkkinen toimii myös täysipäiväisesti Lomarenkaan hankintajohtajana.
”Positiot Lomarenkaalla ja Koillismaan Osuuskaupalla vahvistavat toisiaan hienosti, eivätkä ole toisiltaan pois. Odotan innolla tulevaa kautta, sillä kahdessa vuodessa on jo opittu paljon”, Säkkinen sanoo roolistaan. Lomarenkaalla Säkkinen on työskennellyt melkein 12 vuotta, niin aluepäällikkönä kuin hankintajohtajana.

 

>> Lue lisää Lomarenkaasta

>> Lomarenkaan henkilöstön yhteystiedot

>> Kaikki Lomarenkaan mökit

 

Julkaistu 29.11.2018